Keskustelin juuri erään miehen kanssa, joka sanoi intohimon kadonneen avioliitostaan. Hän sanoi rakastavansa yhä vaimoaan, mutta se kipinöinti heidän väliltään oli loppunut.
Miten voi rakastaa puolisoaan tai kumppaniaan oikeasti, jollei tunne samalla intohimoa?
Eikö rakkaus silloin ole samanlaista kuin sisarustensa, ystäviensä tai lapsiensa rakastaminen? Yhteenkuuluvuuden, hellyyden ja välittämisen tunteita? Rakkautta kyllä, mutta niin erilaista.
Joskus sanotaan, että puoliso on paras ystävä. Onhan se mukavaa, mutta mielestäni puolisoiden ja kumppaneiden pitäisi olla aina paljon enemmänkin. Ei pelkkä ystävyys riitä pitämään suhdetta kaikin puolin tyydyttävänä, ainakaan loputtomiin. Lähes jokainen kaipaa myös syvempiä tuntemuksia, juuri sitä intohimoa ja kipinöintiä. Muuten parisuhteesta tulee ajanmittaan arkipäiväinen ja tylsä. Silloin tuloksena on vain tyytymättömiä aikuisia, jotka heijastavat tunteitaan myös ympäristöönsä.
Miten intohimon saa elvytettyä?
Rakastumalla kumppaniinsa uudestaan. Puhumalla kaikista asioista avoimesti, myös seksistä. Etsimällä yhteisiä haluja ja kiinnostuksen kohteita. Olemalla rehellinen. Kokeilemalla uusia asioita rohkeasti tai jalostamalla vanhoja tuttuja. Olemalla oikeasti läsnä.
Aina intohimo ei yrityksistä huolimatta enää roihahda liekkeihin uudestaan. Silloin pitää miettiä, riittääkö ystävyys hyvän parisuhteen jalustaksi vai olisiko parempi lähteä eri suuntiin. Mielestäni epätyydyttävään parisuhteeseen ei kannata minkään syyn takia jäädä liian pitkäksi aikaa. Silloin tuloksena on vain katkeruutta ja kyyneleitä.
Kukaan ei jaksa loputtomiin.
Vastaa