Kategoria: Yleinen Page 3 of 4

Joskus lehdissä ja netissä kirjoitetaan aivan uskomattomia juttuja eroriidoista ja exien kiusanteosta. Aiemmin minusta tuntui aika mahdottomalta, että exä veisi mennessään laminaattilattian ja vessanpöntön tai rikkoisi toisen omaisuutta aivan tahallaan jottei tämä saisi sitä. Nykyään tiedän omasta kokemuksestani, että lähes mikä vain on mahdollista. Ihminen ei loukattuna aina osaa käyttäytyä järkevästi. Kostonhimo ajaa exän monasti aivan äärimmäisiin tekoihin, pahimmassa tapauksessa väkivaltatekoihin saakka. Järkevämmät ja itsensä paremmin hillitsevät tyytyvät muutamiin haukkumisviesteihin ja antavat asian sitten olla.

Tai sitten viestejä tulee niin paljon, ettei niitä jaksa enää edes lukea. Ja lehmäksi, huoraksi, kyvyttömäksi tai muuksi vastaavaksi nimittely alkaa jo tuntua vähän liiankin tutulta. Lopulta pitää estää exältä pääsy kaikkeen mahdolliseen, vaihtaa numerot ja sähköpostiosoitteet ja muuttaa osoite salaiseksi.

Kaikista hienointahan olisi, jos kaikista asioista voitaisiin sopia riidatta ja asiallisesti. Luulisi, että jollei omista taloja eikä kalliita autoja tai mitään muutakaan mainittavaa, niin omaisuuden jakaminen kävisi melko kivuttomasti. Mitä hyötyä kenenkään on tapella lusikoista ja lautasista? Mutta todellisuudessa asia on aivan erilailla. Kai ihminen on vaan niin pohjattoman kateellinen. Jollen minä saa olla rauhassa onnellinen, niin ei varmasti saa tuo toinenkaan.

Minä ainakin olisin varsin tyytyväinen kun saisin muutamat muistoesineet ja tavarat. Loput voisi exäni pitää ihan hyvin. Ja aivan todella toivoisin hänen olevan onnellinen uuden kumppaninsa kanssa. Mitä hyötyä jatkuvasta kiusanteosta on kenellekään?

Olen jutellut monien ”pettäjien” kanssa. Udellut heiltä syitä pettämiseen. Kuullut tarinoita jotka riipaisevat joko julmuudellaan tai epätoivolla. Osaa olen ymmärtänyt ja osan olen itsekin tuominnut.

Keskustelin juuri vähän aikaa sitten erään miehen kanssa, joka ensimmäistä kertaa jutellessamme vaikutti lähes epätoivoiselta. Hän oli ollut aviossa 18vuotta ja rakasti vaimoaan yhä syvästi. Heillä oli lähes aikuiset lapset, hyvät työpaikat, omakotitalo ja yhteisiä harrastuksia. He eivät miehen mukaan riidelleet eikä heillä ollut aviovuosien mittaan ollut suurempia kriisejä tai ongelmia. He keskustelivat yhä paljon keskenään ja viihtyivät yhdessä. Ainoa ongelma oli seksihalujen katoaminen. Kumpikaan ei enää halunnut toista kuten aiemmin. Miehen mielestä tämä oli valtavan suuri ongelma. Vaimon mielestä ongelmia ei edelleenkään ollut. Epätoivoissaan mies oli ajautunut ensin ystävyys-suhteeseen erään toisen naisen kanssa ja jonkin ajan kuluttua se oli johtanut seksiin. Mies tunsi suunnatonta syyllisyyttä syrjähyppynsä takia ja oli lopulta tunnustanut tekonsa vaimolleen. Vaimo ei edelleenkään kokenut, että heidän suhteessaan olisi ollut ongelmia.

Ensin ajattelin, että koska vaimo ei piitannut miehensä syrjähypystä, niin ehkä se oli ollut aivan oikea ratkaisu. Vaimo ei selvästikään enää välittänyt miehestään eikä ollut mitään järkeä siinä, että mies hukkasi elämäänsä rakkaudettomassa suhteessa. Tajusin kuitenkin miehen katuvan pettämistään todella kovasti ja ymmärsin, että mies kaikesta huolimatta rakasti vaimoaan yhä niin paljon, ettei ikinä voisi elää ilman tätä tyytyväisenä. Heidän oli pakko pysyä yhdessä ja jatkaa liittoaan. Muuta ratkaisua ei ollut.

Ihan aina ei siis voidakaan olettaa, ettei parisuhde voisi olla onnellinen ja tyydyttävä, jos seksissä on ongelmia. Ehkä syvemmät tunteet toista kohtaan korvaavat joskus seksittömyyden. Ystävyys voi siis ollakin kestävän parisuhteen perusta. Ainakin joissakin tapauksissa.

Itse en voisi noin kuitenkaan elää. Minä tarvitsen kosketusta ja hellyyttä ja seksiäkin. Haluan kokea olevani rakastettu ja haluttu. Haluan puolisoni olevan muutakin kuin vain ystävä. Mitä järkeä muuten olisi asua ja elää yhdessä toisen kanssa?

Minun vanhempani ovat eronneet. Olin silloin jo aikuinen ja asuin omassa kodissa. En muista tarkkaan, miten erouutisen otin vastaan ja mitä silloin ajattelin. Nyt kun itse olen samassa tilanteessa, ymmärrän heitä kuitenkin vähän paremmin. Minun lapseni suuttuivat minulle, koska rikoin heidän tutun kuvionsa ja jätin heidän isänsä. Ehkä minäkin jollakin tapaa aluksi tuomitsin vanhempani silloin kun he erosivat. Ajattelin, ettei heillä ollut siihen mitään järkevää syytä. Varmaankin lapset iästä riippumatta niin alkuun automaattisesti ajattelevat.

Nyt tiedän, että vanhemmillani oli eroonsa aivan hyvä syy. Niin oli minullakin omaan eropäätökseeni. Onkohan eroon olemassakaan huonoja syitä?

Erossa on kuitenkin aina pohjimmiltaan kysymys kahden aikuisen välisestä ongelmasta. Ja ongelma voi olla lähes minkälainen tahansa. En usko, että jotakin ongelmaa voidaan pitää toista parempana tai huonompana. Joillekin ihan pikkiriikkiseltä tuntuva ongelma voi olla toisille maximaallinen. Onhan parisuhde aina jokaiselle intiimi ja henkilökohtainen asia.

Jotkut pysyttelevät yhdessä väkivallasta, huumeista ja alkoholista huolimatta. Joillekin jatkuva riitely vaikkapa rahasta voi olla liikaa. Joskus syyksi riittää rakkauden loppuminen tai kipinän katoaminen. Tai sitten vain huomataan, ettei puoliso olekaan sielunkumppani ja eroavaisuuksia on liikaa. Tai saadaan selville että puoliso pettää. Tai jotakin muuta.

Kun tuntuu, ettei parisuhde anna sitä mitä tarvitsee eikä asiasta keskusteleminen tuo siihen mitään parannusta saattaa ero olla ainoa järkevä ratkaisu.

Tottakai eropäätös satuttaa montaakin ihmistä ja saattaa aiheuttaa suuriakin mullistuksia elämään, mutta parempi olla tyytyväinen ja kokonainen ihminen kuin tyytymätön ja puolikas. Onnellinen aikuinen jaksaa paremmin.

Keskustelin erään naisen kanssa nettitreffisivustojen feikeistä profiileista.  Hän oli laittanut ilmoituksen eräälle sivustolle ja saanut yhdessä päivässä siihen 112 vastausta. Niistä suurin osa oli kuulemma yhden sanan viestejä tai pelkkiä flirttejä. Noin puolet olivat jonkinsortin selvää huijausta ja vain muutamat enemmän tositarkoituksella kirjoitettuja. Hänen mukaansa miehet ensinnäkin kuvaavat itsensä aina paljon sporttisemman näköisiksi kuin oikeasti ovat. Sen lisäksi he kertovat harrastavansa lähes aina urheilua, olevansa tanssitaitoisia ja täysin ilman alkoholia. Suurin osa on todellisuudessa kuitenkin aivan toisenlaisia.

Miksi profiilit sitten ovat niin usein feikkejä?

Paljastuuhan asioiden todellinen tila kuitenkin aina ennemmin tai myöhemmin. Luulisi, että olisi sama kirjoittaa heti vain tosiasioita. Eihän huijauksella alkanut suhde voi mitenkään jatkua ja kehittyä. Silti profiileja kaunistellaan ja siloitellaan koko ajan.

Onhan tietenkin aika selvää, että profiili, jossa kirjoitetaan että ”rehellinen, sanavalmis, alkoton ja sporttinen mies” saa paljon enemmän huomiota kuin profiili, jossa sanotaan että” kaljamahainen, tupakoiva ja alkoholia liikaa nauttiva”. Voin vain kuvitella naisen kauhistusta, kun viestien ihana ja sporttinen mies osoittautuukin kaljatölkkiä kanniskelevaksi lihavaksi äijänkörilääksi.

Tasapuolisuuden nimissä on nyt sanottava, että myös naiset huijaavat profiileissaan. Kuvatkin saattavat olla noin 10 vuotta vanhoja. Ja niinpä kuvankaunis lady saattaakin paljastua 10 vuotta vanhaa omenaa muistuttavaksi liikakiloiseksi  akaksi. No, tuo nyt oli aika kärjistetty ilmaus.

Ulkomuodon lisäksi vääristellään kaikkea mahdollista. Sinkku osoittautuukin 30v aviossa olleeksi. Varakas työttömyystuella eläväksi. Huomioonottava täydelliseksi narsistiksi. Ja paljon muuta mukavaa.

Onko ihmisten yksinäisyys niin suurta, että saadakseen edes jonkinlaista kosketusta toiseen sukupuoleen on kerrottava suoranaisia valheita? Vai olemmeko me ihmiset tulleet niin valikoiviksi ja krantuiksi, ettei tavallisella tallaajalla enää ole mitään mahdollisuuksia parisuhdemarkkinoilla? Ajatuskin saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Miten kauhistuttavan surullinen ajatus!

Luin keskustelupalstalta ihmisten kirjoituksia siitä kuinka moni katuu kumppaninsa pettämistä.

Yllättävän moni sanoi, ettei kadu pettämistä vaan siitä kiinnijäämistä ja sen seurauksena tuotettua pahaa mieltä. Aika monen mielestä on siis ihan hyväksyttävää pettää, kunhan ei jää siitä kiinni. Pettäjät puolustelivat toimiaan sanomalla,  että kipinä suhteesta oli kadonnut tai etteivät he suhteessaan saaneet seksuaalista tyydytystä . Monet kertoivat kaikesta huolimatta silti rakastavansa kumppaneitaan.

Ymmärrän heidän näkemyksensä. Ei ole mitään kaduttavaa, jos asiaa on kunnolla pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että ulkopuolinen suhde voi auttaa jaksamaan ja selviytymään. Joskus on oikein olla itsekäs. Pettämisen syitä en kuitenkaan käsittele tässä kirjoituksessa.

Tietysti oli myös niitä, jotka sanoivat katuvansa toden teolla pettämistä. Heidän mielestään siihen oli ollut syynä  alkoholin aiheuttama holtiton käytös tai jokin muu heistä itsestään riippumaton tapahtuma. He vannoivat, ettei samanlainen tulisi ikinä toistumaan. Toivottavasti he myös tarkoittavat sitä.

Petetyt osapuolet kirjoittivat usein, etteivät yhtään ymmärtäneet miksi heidän kumppaninsa piti pettää heitä. He eivät nähneet minkäänlaista syytä itsessään. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa pohdi pettämisen syitä, joten käsittelen tätä myöhemmin. Suurin osa myös kirjoitti, etteivät ikinä voisi antaa pettämistä anteeksi. Kai se on ihan ymmärrettävää. En minäkään hyväksyisi uuden kumppanini pettämistä.

Ulkopuoliset kommentoijat kirjoittivat, että jos petetyt olisivat antaneet kumppaniensa tahtomaa seksiä, niin silloin heitä ei olisi petetty. Ihan näin yksinkertainen tämä asia ei kuitenkaan voi olla.

Kadunko minä pettämistä?

Olen onnellisesti parisuhteessa ”rikoskumppanini” kanssa. Jollen olisi pettänyt, en olisi löytänyt häntä. En kadu mitään.

Haluanko tosiaan erota?

Näin exäni minulta kysyi, kun harkinta-aika läheni loppuaan. Hassua kyllä,mutta en minä ollut siitä ihan varma. Sitä en kylläkään sanonut ikinä ääneen. En antanut itseni sitä sanoa. Olihan soutamisen ja huopaamisen joskus loputtava, ajattelin muka järkevästi. Olihan minulla eroon hyvä syykin.

Hyväkään syy ei silti poistanut sitä tosiasiaa, että pitkä avioliitto oli pitänyt sisällään myös paljon hyviä hetkiä. Minusta tuntui välillä, että heitin hukkaan monta vuotta elettyä elämää. Pelkäsin kadottavani kaikki muistot. Välillä tunsin valtavaa syyllisyyttä siitä, että annoin periksi liian helposti. Olisiko liitto ollut sittenkin vielä pelastettavissa?

Välillä taas olin aivan 100 prosenttisen varma, että ero oli ainoa oikea ratkaisu. En enää jaksanut pelätä ja varoa. Halusin jatkuvien riitojen loppuvan. Halusin tuntea jotakin muutakin kuin inhoa, vihaa ja katkeruutta.

Kaikki oli helpompaa aina niinä hetkinä kun vihasin ex-miestäni. Silloin en kyseenalaistanut ratkaisuani. Onneksi vihasin häntä suurimman osan ajasta.

Välillä silti säälin häntä. Ehkä en vain ollut ymmärtänyt häntä kunnolla. Sanoihan hän kaiken aikaa rakastavansa minua. Välillä hän vaikutti niin surulliselta. Sanoipa muutaman kerran harkitsevansa itsemurhaakin.

Ja seuraavassa viestissä haukkui minut huoraavaksi lehmäksi ja sanoi toivovansa kuolemaani.

Ja taas minä vihasin häntä ja olin täysin varma, että ero oli ainoa oikea ratkaisu.

Keskustelin juuri erään miehen kanssa, joka sanoi intohimon kadonneen avioliitostaan. Hän sanoi rakastavansa yhä vaimoaan, mutta se kipinöinti heidän väliltään oli loppunut.

Miten voi rakastaa puolisoaan tai kumppaniaan oikeasti, jollei tunne samalla intohimoa?

Eikö rakkaus silloin ole samanlaista kuin sisarustensa, ystäviensä tai lapsiensa rakastaminen? Yhteenkuuluvuuden, hellyyden ja välittämisen tunteita? Rakkautta kyllä, mutta niin erilaista.

Joskus sanotaan, että puoliso on  paras ystävä. Onhan se mukavaa, mutta mielestäni puolisoiden ja kumppaneiden pitäisi olla aina paljon enemmänkin. Ei pelkkä ystävyys riitä pitämään suhdetta kaikin puolin tyydyttävänä, ainakaan loputtomiin. Lähes jokainen kaipaa myös syvempiä tuntemuksia, juuri sitä intohimoa ja kipinöintiä. Muuten parisuhteesta tulee ajanmittaan arkipäiväinen ja tylsä. Silloin tuloksena on vain tyytymättömiä aikuisia, jotka heijastavat tunteitaan myös ympäristöönsä.

Miten intohimon saa elvytettyä?

Rakastumalla kumppaniinsa uudestaan. Puhumalla kaikista asioista avoimesti, myös seksistä. Etsimällä yhteisiä haluja ja kiinnostuksen kohteita. Olemalla  rehellinen. Kokeilemalla uusia asioita rohkeasti tai jalostamalla vanhoja tuttuja. Olemalla oikeasti läsnä.

Aina intohimo ei yrityksistä huolimatta enää roihahda liekkeihin uudestaan. Silloin pitää miettiä, riittääkö ystävyys hyvän parisuhteen jalustaksi vai olisiko parempi lähteä eri suuntiin. Mielestäni epätyydyttävään parisuhteeseen ei kannata minkään syyn takia jäädä liian pitkäksi aikaa. Silloin tuloksena on vain katkeruutta ja kyyneleitä.

Kukaan ei jaksa loputtomiin.

Hyvässä suhteessa pitää pystyä juttelemaan aivan kaikesta. Myös seksistä. Kuinka se onkin niin jumalattoman vaikea aihe niin monelle? Olettaisin, että jos ollaan suhteessa, niin on myös nähty toinen alastomana ja harrastettu jo intiimiäkin toimintaa. Ei toista pitäisi silloin enää niin kovasti pelätä ja arastella. Suuri osa suomalaisista pareista ei silti kykene ihan suoraan seksistä puhumaan. Todella omituista ja surullistakin.

Liian moni hyvä suhde kariutuu siihen etteivät kumppanit tiedä toistensa seksi haluista ja haaveista. Oletetaan, ettei puoliso kuitenkaan halua samaa kuin itse halutaan. Vaikka sitä ei koskaan toiselta edes kysytä! Saattaahan olla, että kumppani on kaivannut jotain aivan samankaltaista.

Tästä hyvänä esimerkkinä seuraava tarina:

Maiju 35v ja Pekka 38v. Naimisissa 8v.

Maiju ja Pekka tapasivat työpaikalla. Maiju ei lämmennyt pariin kuukauteen Pekan lähentelyille, mutta antoi lopulta periksi. He kihlautuivat 3kuukauden seurustelun jälkeen ja avioituivat 6kuukauden kuluttua. Heillä on kolme lasta ja koira. Arki on kiireistä lapsiperheen elämää. Lapsia kuskataan harrastuksiin useita kertoja viikossa ja aina välillä he itsekin yrittävät käydä omissa harrastuksissaan. Aikaa parisuhteelle jää vähän. Eikä kumpikaan osaa kertoa, että tarvitsisi jotakin enemmän. 8 avioliittovuoden jälkeen he ovat syvässä kriisissä. Seksiä ei ole enää ollenkaan. Mutta kumpikaan ei osaa tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi. Vähitellen he luisuvat yhä kauemmas toisistaan. He eivät puhu ikinä keskinäisestä suhteestaan eivätkä haluistaan ja haaveistaan. He eivät ikinä vietä kahdenkeskistä aikaa tai helli toisiaan. Kumpikin tuntee kuitenkin yhä rakastavansa toistaan ja haluavansa yhä yrittää. He eivät haluaisi antaa periksi. Lopulta Maiju ottaa asiat väkisellä puheeksi. Hän kertoo kuinka rakastaa yhä Pekkaa aivan valtavasti, mutta on pettynyt heidän seksielämäänsä. Hän kertoo haluavansa, että Pekka rakastelisi häntä yhtä kiihkeästi kuin aikoinaan nuorempana. Hän haluaisi, että Pekka olisi hänen herransa. Alistaisi hänet ja käyttäisi häntä mielensä mukaan. Samaan hengenvetoon Maiju pyytää anteeksi suoraa puhettaan ja sanoo, ettei tietenkään odota Pekan tekevän mitään mistä ei itse pitäisi. Pekka voihkaisee ja kaappaa Maijun syliinsä. Hän on haaveillut aivan samasta asiasta, muttei ole ikinä uskaltanut ottaa asiaa puheeksi.

Heidän liittonsa pelastui.

Olisiko jo aika uskaltaa puhua seksistäkin?

Pitkä avioliittotai suhde voi väljehtyä. Suurin säkenöinti katoaa ajan mittaan. Puoliso ei enää kiinnosta ja kiihota samalla tavalla kuin aiemmin. Koskettelu ja helliminen vähenee ja joillakin loppuu kokonaan. Puolison ulkomuoto muuttuu vanhenemisen myötä. Seksihalut katoavat.

Osalle käy näin. Osa onnistuu välttämään pahimmat karikot. Osan rakkaus vain syvenee vuosien myötä.He ovat niitä onnellisia.

Minäkin muutuin ikääntymisen mukana. Tissit menettivät kimmoisuutensa ja mahanahka alkoi roikkua. Mutta sisäisesti en tuntenut olevani vanha. Exäni oli vanha mieleltään ja hän näyttikin siltä. Hän ei välittänyt panostaa itseensä ja suhteeseemme. Tosin ei panostaminen enää mitään olisi siinä vaiheessa muuttanut. Vahingot olivat jo tapahtuneet. Rakkaus oli loppunut.

En halunnut enää koskea häneen. En oikeastaan halunnut enää edes puhua hänelle. Halusin olla vain rauhassa. Hänkin viipyi työmaallaan aina pitkään. Joskus näin facebookin vihreistä täplistä, että hän oli siellä. Ehkä hänkin oli huomannut muutoksen ja etsi itselleen ymmärtäjää netin ihmeellisestä maailmasta. Niinhän minäkin tein.

Seksiä meillä oli yhä säännöllisesti ja se oli ihan hyvää ja monipuolista. Minä kiinnostuin bdsm:seksistä ja hänkin halusi sitä kokeilla. Sessiomme olivat pitkiä ja rajujakin. Aina välillä vanhat tunteet nostivat seksin aikana päätään, mutta painuivat taka-alalle heti aktin loputtua. Seksi ei riittänyt yksistään pelastamaan suhdettamme. Minä olin jo katkeroitunut liikaa monista riidoista. Hän ehkä vielä jollakin tapaa rakasti minua. Minä en enää häntä.

Milloin on oikein pettää vai onko koskaan?

Jos toinen ei enää välitä yhtään toisesta? Jos toinen on väkivaltainen? Jos toinenkin pettää? Jos toinen ei halua enää seksiä? Jos puolisoilla ei enää ole mitään puhuttavaa? Jos eletään eri osoitteissa? Jos ei ole lapsia? Jos ei  enää viihdytä yhdessä? Jos halutaan erilaista seksiä kuin puoliso? Vai jokin muu syy???

Mielestäni nuo kaikki ovat ihan hyviä syitä.

Miksi pitäisi kitua liitossa tai suhteessa, jossa ei viihdy tai jossa kokee turvattomuutta?Eikö silloin olisi parempi erota?

Jos jostakin syystä ei haluta tai voida erota, on kai parempi edes yrittää olla jollakin tavalla tyytyväinen ja hankkia sitten sitä tyydytystä vaikka muualta. Miksi tämä olisi jokaisessa tapauksessa niin kovin tuomittavaa?

Kai se johtuu osaltaan siitä, että parisuhdetta pidetään niin pyhänä asiana. Mutta pohjimmiltaanhan on aina kysymys aikuisten ihmisten keskinäisistä suhteista ja sopimuksista. Miksi heidän pitäisi huomioida muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään?

Tiedän pareja, joissa toinen puoliso tai jopa molemmat ”pettävät” ja silti he elävät yhdessä ja  sanovat rakastavansa toisiaan. Heillä on ongelmia keskinäisessä seksissä, mutta muuten he viihtyvät yhdessä. Heille tuo ratkaisu on varmasti paras mahdollinen, vaikka muut sen niin helposti tuomitsevatkin. Kun ei ymmärretä, niin on helppo tuomita.

Tässä yksi esimerkki:

Elina 46v ja Timo 50v. Naimisissa.

Elina ja Timo ovat olleet aviossa 15 vuotta. Heillä on kaksi lasta. He asuvat omakotitalossa ja käyvät kumpikin kokopäivätyössä. Hyvin pian seurustelun alettua kävi selväksi, että Timo piti piiskaamisesta, hengityksen kontrolloinnista ja muusta alistamisesta.  Jonkin aikaa Elina yritti sopeutua Timon haluihin ja opetella nauttimaan Timon pitämistä asioista, mutta huomasi sen mahdottomaksi. He rakastivat toisiaan alusta asti erittäin voimakkaasti ja siksi Elinasta oli helppoa antaa Timolle lupa toteuttaa halujaan liiton ulkopuolisissa suhteissa. Alusta asti sääntönä on ollut, ettei Timo harrasta yhdyntää muiden kuin Elinan kanssa. Timo on ollut erittäin tyytyväinen tehtyyn ratkaisuun. Hän ei koe epäävänsä mitään Elinalta, koska jaksaa rakastaa Elinaa tämän haluamalla tavalla. Elina on myös tyytyväinen ratkaisuun, sillä Timo on erittäin hyvä ja hellä rakastaja, varsinkin kun saa muut paineensa purettua toisaalla.

Onko Timo pettäjä?

Mielestäni ei ole. He ovat tehneet sopimuksen ja kumpikin on tyytyväisiä.

Onko pettämistä lopultakin  vain se mitä tehdään puolisolta salassa? Minä olin liiton ulkopuolisessa suhteessa salaa, enkä koe pettäneeni miestäni. Onko pettäminen siis sallittua, jos toinen ansaitsee tulla petetyksi?