Minun vanhempani ovat eronneet. Olin silloin jo aikuinen ja asuin omassa kodissa. En muista tarkkaan, miten erouutisen otin vastaan ja mitä silloin ajattelin. Nyt kun itse olen samassa tilanteessa, ymmärrän heitä kuitenkin vähän paremmin. Minun lapseni suuttuivat minulle, koska rikoin heidän tutun kuvionsa ja jätin heidän isänsä. Ehkä minäkin jollakin tapaa aluksi tuomitsin vanhempani silloin kun he erosivat. Ajattelin, ettei heillä ollut siihen mitään järkevää syytä. Varmaankin lapset iästä riippumatta niin alkuun automaattisesti ajattelevat.

Nyt tiedän, että vanhemmillani oli eroonsa aivan hyvä syy. Niin oli minullakin omaan eropäätökseeni. Onkohan eroon olemassakaan huonoja syitä?

envalitasinusta

Erossa on kuitenkin aina pohjimmiltaan kysymys kahden aikuisen välisestä ongelmasta. Ja ongelma voi olla lähes minkälainen tahansa. En usko, että jotakin ongelmaa voidaan pitää toista parempana tai huonompana. Joillekin ihan pikkiriikkiseltä tuntuva ongelma voi olla toisille maximaallinen. Onhan parisuhde aina jokaiselle intiimi ja henkilökohtainen asia.

Jotkut pysyttelevät yhdessä väkivallasta, huumeista ja alkoholista huolimatta. Joillekin jatkuva riitely vaikkapa rahasta voi olla liikaa. Joskus syyksi riittää rakkauden loppuminen tai kipinän katoaminen. Tai sitten vain huomataan, ettei puoliso olekaan sielunkumppani ja eroavaisuuksia on liikaa. Tai saadaan selville että puoliso pettää. Tai jotakin muuta.

Kun tuntuu, ettei parisuhde anna sitä mitä tarvitsee eikä asiasta keskusteleminen tuo siihen mitään parannusta saattaa ero olla ainoa järkevä ratkaisu.

Tottakai eropäätös satuttaa montaakin ihmistä ja saattaa aiheuttaa suuriakin mullistuksia elämään, mutta parempi olla tyytyväinen ja kokonainen ihminen kuin tyytymätön ja puolikas. Onnellinen aikuinen jaksaa paremmin.